• Suomi

    Tunnelmallinen Porvoo

    Lähdimme ystäväni Annan kanssa lauantaina jouluostoksille Porvooseen. Porvoo on pieni kaupunki noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Porvoo on erittäin suosittu kesä kohde mutta mielestäni myös erittäin tunnelmallinen talvikohde, etenkin joulun aikaan. Silloin kaupungissa on tarjolla myös useita joulumyyjäisiä. Joulumyyjäisissä myydään usein suomalaisia käsitöitä esim. villasukkia ja koruja sekä jouluisia herkkuja. 

    Vanha kaupunki on Porvoon sydän ja suosituin vierailu kohde. Porvoon vanhankaupungin pienet mutkittelevat mukulakivi kadut, värikkäät vanhat puutalot, pienet putiikit sekä  kahvilat ja ravintolat houkuttelevat vierailemaan kaupungissa uudelleen ja uudelleen.

    Vanhojen kujien ihastelun ja tunnelmasta nauttimisen lisäksi kannattaa vierailla Porvoon tuomiokirkossa mikä on yksi Porvoon tunnetuimpia nähtävyyksiä. Kirkko on rakennettu 1400-luvulla ja sillä on tärkeä merkitys suomen historian kannalta. Myös vanhat punaiset ranta-aitat Porvoojoen rannalla ovat kaunis näky. Parhaiten ranta-aittoja voi ihastella joen toiselta puolelta. Lisäksi suosittu vierailukohde on Brunbergin suklaatehtaan myymälä. Siellä on mahdollisuus maistella herkullisia suklaa tryffeleitä ilmaiseksi sekä tehdä halpoja suklaa ostoksia. Lounaalle vanhassa kaupungissa kannattaa suunnata ravintola Hanna-Mariaan mikä tarjoaa perinteistä suomalaista kotiruokaa mm. poronkäristystä tai lohikeittoa. 

    Porvooseen voi matkustaa joko bussilla tai omalla autolla. Helsingistä bussilippuja voi varata matkahuollon tai onnibussin sivuilta. Liput edestakaisin maksavat noin 10 euroa ja busseja kulkee jopa useita tunnissa. Voit ostaa siis lipun hetken mielijohteesta ja lähteä nauttimaan lounaan kiireettömään Porvoon vanhaan kaupunkiin. 

    Rakkaudella Jenna

  • Lanzarote

    10+5 vinkkiä mitä nähdä ja tehdä Lanzarotella

    1. Timanfayan kansallispuisto
    Timanfayan alue on muodostunut tulivuorenpurkauksista vuosina 1730-1824 ja on ehdottomasti Lanzaroten vaikuttavin nähtävyys. Maisevat poikkeavat niin vahvasti kaikesta ennen näkemästäni, että rehellisesti sanottuna välillä minulla ei ollut aavistustakaan millä planeetalla olin. Voisin kuvitella löytäväni vastaavia maisemia Marsista: todella karua, kivistä, punaisen, ruskean, mustan ja harmaan eri sävyjä. Kansallispuistoon on 10€ pääsymaksu eikä puistossa voi kuljeksia omin päin vaan maisemia pääsee ihailemaan vain bussikyydillä.

    2. Cueva de los Verdes (Vihreiden luola)
    Cueva de los Verdes syntyi Corona-tulivuoren purkauksen jälkeen laavan virratessa “laavatunnelia” reilun kuuden kilometrin matkan mereen. Tunneli on yksi maailman pisimmistä laavakäytävistä. Luolalla ei ole mitään tekemistä vihreän värin kanssa vaan se on nimetty aikanaan paikalla asuneen perheen “los Verdes” mukaan. Luolaan myydään pääsylippuja vain opastetuille kierroksille (luolassa kävellään noin kilometrin matka), joilla selitetään tarkasti luolan synnystä ja historiasta. Hyvän akustiikan vuoksi luolassa järjestetään myös konsertteja. Pääsylipun hinta 9,50€.

    3. Jameos del Agua
    Jameos del Agua on samaa luolaverkostoa kuin Cueva de los Verdes ja sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä lähempänä rantaa. Luolassa on upea ravintola, jossa voi hörpätä vaikka kahvit tai halutessaan varata pöydän illallista varten (huom! illallinen vain lauantaisin ja tiistaisin). Ravintolan perällä voi nähdä aukon, joka on täynnä vettä. Emme nyt voi nähdä alkuperäistä tunnelin loppua josta laava laski mereen, koska aikoinaan merenpinta oli alempana, joten nyt tunneli siis kulkee jonkun matkaa meren alla. Luolassa on todella kaunis maanalainen vesiallas jossa asuu harvinaisia valkoisia pienenpieniä albiinorapuja, jotka kimaltelevat veden pohjalla. Pääsylippu 9,50€. Luolan lisäksi Jameos del Agua on myös taide ja kulttuurikeskus.

    4. Jardin de Cactus (Kaktuspuutarha)
    Lanzarote on kuuluisa kaktuksistaan ja kaktuspuutarhassa sijaitsevat saaren suurimmat istutukset. Puutarhassa on yli 450 eri kaktuslajia viideltä eri mantereelta ja upeita yksilöitä ovatkin. Pääsymaksu 5,80€.

    5. El Golfo – Charco de los Clicos (El Golfo – Vihreä järvi/laguuni)
    Vihreä laguuni sijaitsee El Golfo -kylän vieressä, puoliksi meren alle painuneen tulivuoren kraaterin sisällä. Vihreän värinsä laguuni saa sen pohjalla olevista levistä. Ei pääsymaksua.


    6. Los Hervideros (“Kiehuvat padat”)
    Los Hervideros ovat laavan ja meren muokkaamat vedenalaiset luolaverkostot upeine kallionmuotoineen. Täällä aallot lyövät kallioon sellaisella voimalla että näyttää kuin vesi kiehuisi josta paikka on saanutkin nimensä. Paras aika vierailla on nousuveden ja täyden kuun aikaan. Ei pääsymaksua.

    7. Surffaaminen
    Lanzarotea kutsutaan myös Euroopan Hawaijiksi, koska se on kuuluisa tarjoamistaan surffausmahdollisuuksista. Saarella on paljon tuulisia rantoja joilla liehuu punainen lippu joka päivä tarkoittaen uimisen olevan kielletty. Jos olet aloittelija tai vähän kokeneempikin suosittelemme varaaman surffikurssin joita monet eri surffikoulut tarjoavat. Me varasimme Calima Surf Schoolilta yhden päivän kurssin Famara-rannalla, johon kuului ohjaus klo 10-15, märkäpuku, surffilauta ja lounas (täytetty leipä ja mehu) hintaan 55€/hlö. Aallot olivat voimakkaita ja virtaukset kovia, ohjaus hyvää ja märkäpuku pitää kylmän loitolla. Jokaisella surffikoululla on oma alueensa rannalla jossa pitävät tuntejaan, ja välillä vedessä tuntui olevan liikaakiin surffaajia samaan aikaan, joten saa olla tarkkana ettei vahingossa lautaile kenenkään päälle tai saa itse jonkun muun laudasta. Kuitenkin muutaman kerran onnistuimme laudan päälle pystyyn ja rantaan saakka!

    8. Punta Papagayo
    Papagayon rannat sijaitsevat luonnonsuojelualueella ja ovatkin säilyneet luonnonvaraisessa tilassaan. Tie rannalla on usean kilometrin pituinen ja erittäin epätasainen, jota täytyy ajaa lähes kävelyvauhtia. Perillä näkymät ovat kuitenkin vaivan arvoiset. Jos meri on rauhallinen voi käydä snorklaamassa ja auringon lasku on henkeäsalpaava. Tällaiset rannat ovat itselleni kaikkein mieluisimpia, joten kävimme Punta Papagayolla kahtena eri päivänä.

    9. Teguisen sunnuntaimarkkinat
    Teguise on kylä keskellä Lanzarotea ja on kuuluisa sunnuntaisin järjestettävistä markkinoistaan. Kaupungin keskusta tyypillisine valkoisine taloineen täyttyy kojuista, joissa myydään vaatteita, laukkuja, nahkatuotteita, koruja, ruokaa ym. Joka sunnuntai kello 9-14.

    10. Mirador del Río
    Tämä näköalapaikka sijaitsee saaren pohjoisosassa 400 metrin korkeudessa ja näkymät ovatkin huikeat. Voit joko maksaa 4,75€ pääsylipusta itse Mirador del Ríoon tai ihailla maisemista ilmaiseksi sen ulkopuolella (kuten me teimme). Maisemat ovat jylhät ja näet La Graciosa -saaren kokonaan näköalapaikan korkeuksista.

    + Karting (Gran karting)
    Lanzarotella sijaitsee Euroopan suurin Go karting rata ja viimeisenä päivänä
    äitini ehdotuksesta päätimme käydä ajamassa. Ajaa päryytimme noin 6 kierrosta, kaikki muut paitsi äitini, joka ajoi varikolle jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ei kuulemma ollut hänen juttunsa. Hinta 18€/hlö/8min.

    +La Graciosa
    Lanzaroten pohjoispuolella sijaitseva saari La Graciosa on ehkä Kanariansaarista koskemattomin. Saarelle pääsee Órzolasta lähtevällä lautalla, joita kulkee noin puolen tunnin välein, meno-paluu maksaa noin 20€. La Graciosan kultaiset hiekkarannat houkuttelivat meitäkin, mutta kuudessa päivässä ei valitettavasti ehdi kokemaan kaikkea.

    +Päiväretki Fuerteventuralle
    Playa Blancalta Lanzaroten eteläosasta lähtee lauttoja Corralejoon Fuerteventuralle ja mikäli aikasi Lanzarotella käy pitkäksi hyvä vaihtoehto on tehdä päiväretki Fuerteventuralle, joka on pitkine hiekkarantoineen aivan erilainen saari kuin Lanzarote.

    +Vierailu viinitilalla
    Lanzaroten vulkaaninen maaperä on rikas kasvualusta rypäleiden viljelyyn, mutta kovat tuulet pitävät olosuhteet haasteellisina. Siksi Lanzarotella onkin omaperäinen tapa istuttaa köynnökset maahan kaivettuihin “poteroihin”, jotka suojaavat kovilta tuulilta sekä keräävät kosteutta sateella. Etenkin La Gerian alueella on useita viinitiloja, joihin voi käydä tutustumassa.

    +Arrecife
    Tämä Lanzaroten “pääkaupunki” jää usein turisteilta vähemmälle huomiolle. Jos haluat käydä ostoksilla muuallakin kuin turistikaupoissa suuntaa Arrecifeen. Kävele rantaa pitkin, ihaile näkymiä ja pysähdy lounaalle rannan tuntumaan.

    Rakkaudella, Sanna